Mustasukkaisuus on järkyttävää. Vihaan sitä tunnetta, että on jostakin mustasukkainen. Tai en minä enää edes tiedä onko tunne mustasukkaisuus, vai mitä se on. Eihän mikään voi tuntua näin pahalle?! Se että huomaan itse olevani mustasukkainen (tai miksi sitä nyt haluaakin kutsua) on aivan kamalaa.

Tänään heräsin huonosti nukutun yön jälkeen. Olin nähnyt järjettömiä ja järkyttäviä unia. Aamulla oloni ei todellakaan ollut mitä mainioin, vaan tunsin kuinka rintaani puristi, kädet hikosivat, vatsaa väänsi ja kyyneleet kirvelivät silmissä. Katselin, kun E puki vaatteitaan päälle, valmistautui töihin lähtöön; farkut, siisti neule, suihkunraikas tuoksu. Kävelimme yhdessä tupakalle. Tunsin savun täyttävän keuhkoni, katselin E:tä jä hänen surullista ilmettään. Voi kunpa voisin olla iloinen. Kunpa minun ei tarvitsisi tuottaa hänelle tuskaa. Yritän hymyillä, mutta silmäni paljastavat minut aina.

Katselen selkää, joka loittonee kohti autoa. Huokaan syvään ja menen sisälle. Yritän nukkua. Vatsaa vääntää, silmiin sattuu, kädet ovat kylmät ja sydän hakkaa niin lujaa että tekisi mieli oksentaa. Menen istumaan vessan lattialle, nojaan päätäni viileään lavuaariin. Oksennus ei tule.

Sisälläni tiedän, että minun ei tarvitse tuntea mustasukkaisuutta. E käy tänään tapaamassa entistä tyttöystäväänsä, josta on eronnut jo reilu puoli vuotta sitten. Ihan vain kavereina he aikovat istua lounaalla ja vaihtaa kuulumisia. Samoin minäkin olen tehnyt entiseni kanssa. Mutta silti se vain sattuu... en tiedä miksi kaikki tuntuu nyt niin pahalta. Joku vain klikkaa ja pahasti, en ymmärrä.

Yritän lukea, yritän nukkua, yritän keittää kahvia (en pysty juomaan sitä koska haju oksettaa)... Vilkuilen puhelintani jatkuvasti. Yksi viesti "Suukko" tulee tunnin kuluttua. En vastaa vaikka haluaisinkin. En jaksa näpytellä viestiä takaisin. Hermoni kiristyvät ja minua oksettaa.

Jotenkin saan itseni koottua. Käyn suihkussa, haen ruokaa ja jopa syön hieman. Puhelin soi. E on tulossa kotiin. Yritän vakuuttaa, että kaikki on kunnossa. En kysy miten heillä meni, en halua tietää. Silmiin sattuu, kyyneleet valuvat pitkin poskia. Puhelu loppuu, minä menen oksentamaan.

Eikä oloni ole yhtään parempi. Pirulauta, minä en edes ole mustasukkaista tyyppiä!! Soimaan itseäni siitä, tunnen huonoa omaatuntoa koska tunnen näin. Tämä ei ole normaalia, minä en ole normaali. *huokaus* Minun täytyy piristyä, sillä E tulee kotiin. Aion hymyillä, vaikka silmäni paljastavatkin minut aina.